Toteutunut unelma - Paavo Nurmi Maraton 2014

Jo useamman vuoden olen ajatellut, että juoksen maratonin jossain vaiheessa elämääni.

Kahtena edellisenä kesänä eli kesällä 2012 ja kesällä 2013 haave kariutui jalkapallokentillä tulleisiin vaivoihin. 2012 repesi nilkasta nivelside ja 2013 tuli nivuseen repeämä.

Nyt päätin hyvissä ajoin jo syksyllä 2013, että tämä on vuosi jolloin maratonin juoksen. Sain mukaani
harjoituskaveriksi hienon miehen Jani "Oide" Ojalan, jota ilman valmistautuminen olisi ollut paljon hankalampaa.

Toinen kovapää - lenkkikaverini Jani Ojala.

Kun jalkapallokausi 2013 päättyi alkoi kova harjoittelu ja yksi kuvaava reissu oli, kun kävimme Taivalpirtilla josta palatessa päätimme ahnehtia lisäkilometrejä ja luonnolisesti eksyimme, jonnekin välillä Kangasala-Kaukajärvi-Hervanta. Sisäinen sissi ei luovuttanut ja lopulta löysin GPS-ja päättely-yhdistelmällä reitin takaisin. Valitettavasti pitkospuut olivat noin 25cm hyisen veden alla ja viimeinen kymppi juostiin kengät läpimärkinä. Lenkki kesti kolme ja puoli tuntia, mutta muurasi lopullisesti yhteen yhteisen tavoitteen ja ilmoittautuminen Paavo Nurmi Maratonille tehtiin jo lokakuussa 2013.

Lenkkejä kertyi tasaisesti ja vanhan vuoden puolella surkea talvi helpotti valmistautumista. Uusi vuosi alkoi ikävästi, kun jouduin takareiden repeämän vuoksi olemaan kolme viikkoa täyslevossa ja sen perään sairastelimme Oiden kanssa vuorotellen ja paras terä tuntui hukkuvan jatkuvaan sairasteluun.

Tuttu, suorastaan legendaarinen näky Tamperelaisille.

Sairastelu taittui ja harjoitusmäärät alkoivat kasvaa. Viisas, mutta tuskallinen päätös lykätä oman jalkapalloharrastuksen alkua edesauttoi terveenä pysymisessä ja lisäsimme pikku hiljaa juoksumäärät kolmeen kertaan viikossa, niin että lenkit sisälsivät kaksi lyhyttä ja yhden pitkän lenkin viikossa.

Peruslenkkien lisäksi juoksimme rappusia,lukonmäkeä ja erilaisia intervalleja, jotka toivat veren maun suuhun. Mitään varmuutta niiden hyödystä maratonharjoitteluun en omaa, mutta itselleni ne toimivat hyvinä
herättelijöinä jaloille jatkuvan yksitoikkoisen lenkin sijaan.

Viikot ja kuukaudet kuluivat ja koko ajan oma harjoitusmääräni kasvoi, kun ensin mukaan tuli 100km/viikko työmatkapyöräily ja vapun jälkeen liityin vielä TamU-K:n harjoitusvahvuuteen ja sitä kautta viikkoharjoitusmäärä kasvoi pahimmillaan 5-6 kertaan viikossa.

Juhannuksesta eteenpäin harjoittelu lopetettiin kokonaan ja juhannuksen jälkeen aloitin tankkauksen.
Viimeisen viikon join runsaasti vettä ja söin vaaleaa leipää,kanapastaa,rahkaa ja irtokarkkeja. Painoa tankkaus toi lisää reilun viisi kiloa ja olo oli hiukan epäuskoinen tankkauksen hyödyn suhteen.

Ei näytä edes pahalle?

28.6.2014 - 42km ja 195metriä, koko tunneskaala käytössä

Juoksupäivän aamu tuli vastaan kohtuullisen väsyneenä, kun yöunet jäivät vähiin. En tiedä kumpi niitä enemmän vei- jännitys vai ylipitkät päiväunet. Kello 7.00 lähdimme kuitenkin kohti Turkua ja päässä jyskytti ajatus siitä, että maaliin pitäisi päästä. Taka-alalla kummitteli vieläkin epäonnistumiset Ideapark-juoksussa 2011 (keskeytys) ja Pirkan hölkässä 2012 (nivuskramppi ja pettymys ajasta).

Turussa oli kylmälle kesäkuulle poikkeuksellinen ilma ja lämpötila kohosi jopa 24asteeseen, joka oli osan juoksijoista mielestä selvästi liikaa. Itse nautin poikkeuksellisesta lämmöstä ja lyhyellä paidalla ja housuilla juostessa lämpö ei haitannut.

Startti on mielenkiintoinen kokemus, kun mieli palaa jo kovasti vauhtiin ja ensimmäiset sadat metrit ovat kuitenkin melkoista matelua. Pikku hiljaa ruuhka alkoi kuitenkin venyä pitkäksi nauhaksi juoksijoita ja oman juoksurytmin sai kohtuullisen hyvin kiinni jo ensimmäisellä kilometrillä. 

Heti alkumatkasta matkaamme liittyi myös ensikertalaisena matkassa juossut Tuomas Lindholm, joka itse epäili jaksamistaan mutta halusi mukaan porukkaan juoksemaan ja se oli iso onnenpotku ainakin minulle.
Lähdimme liikkelle ihan hyvää vauhtia ja ensimmäinen 10km vei aikaa 1.04.40. Näillä paikkeilla vasen rintalihakseni kramppasi ja hankaloitti juoksemista. Seuraavalla juomapisteellä otin avuksi särkylääkkeen ja se helpotti tilannetta.

Oidella alkoivat vaikeudet jossain 18kilometrin kohdilla ja vauhtimme tippui ja puolimatkassa aikamme oli 2.16.06. Vielä hetken Oide yritti saada revittyä itseään vauhtiin, mutta vääjäämätön oli edessä ja Oide käskikin meidän jättää hänet taaksensa ja jatkaa kaksin Tuomaksen kanssa. En voi väittää ettei olisi riipaissut jättää pitkän yhteisen harjoituskauden tehnyttä ystävää taakse, mutta laji on armoton ja vastaavasti oltaisiin tehty samoin toisinpäin.

Hetkellisesti tippuneen vauhdin vuoksi jo selvästi taakse jääneet 4h 30minuutin jänikset olivat päässeet noin 800metriä meistä edelle ja kun lenkki lähti toistamiseen kohti ruissaloa ja pitkiä hivuttavan raskaita loivia ylämäkiä päätimme Tuomaksen kanssa, että yritämme saavuttaa jänikset ja oman tavoitteeni tasaisella vauhdin nostolla.

Matka jatkui ja väsymys lihaksissa kasvoi ja suurimmat epätoivon hetket tulivat jossain 25-28 kilometrin paikkeilla. Kun lopulta paljon peloteltu 30 kilometrin väliaikapaikka tuli vastaan ajassa 3.19.57 alkoi usko maalinpääsystä kasvaa kilometri toisensa jälkeen. Ja kun kaupunki alkoi saapua kaukaisuudesta näköpiirin rajoihin koitti odotetu hetki, kun saavutimme ja ohitimme jänikset, joita jahtasimme lähes 1h 30min.

Tasainen vauhdinjako toi selkiä vastaan koko jälkimmäisen kierroksen ja lopussa ero sipanneisiin/krampanneisiin/uupuneisiin kanssajuoksijoihin oli lohduttoman suuri. 38 kilomerin jälkeen satama-alueen läpi juostessa join samalla pisteellä kolme mukillista juomaa ja meinasin oksentaa. Ahneella on kuuluisa loppu.

Viimeiset kilometrit olivat tuskaisen pitkiä, mutta koko ajan lähemmäs tuleva maalialue ja hienot maisemat sekä paikalle kannustamaan saapuneet ihmiset saivat jaksamaan. En tiedä johtuiko rasituksesta vai liikutuksesta, mutta viimeisellä kilometrillä meni selkää pitkin useamman kerran kylmät väreet.

Ja sitä tunnetta kun maaliviiva tulee vastaan ei vaan voita mikään. Vanhat epäonnistumiset pyyhkiytyivät pois mielestä ja kun oma tavoiteaikakin alittui oli juoksu täydellinen onnistuminen. Maaliviivan jälkeen halasin Oiden kanssa, joka oli tullut odottamaan maaliviivan taakse. Seuraavalla kerralla yhdessä maaliin!

Kiitos myös Tuomas Lindholmille, joka juoksi käytännössä koko juoksun samaa vauhtia kanssani maaliin.
Kiitos myös järjestäjille, ei jäänyt moitittavaa!

4.26.48 

Juoksun jälkeen olin yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka jalat olivatkin väsyneet ja kankeat. Muutamia isoja rakkoja oli ja hiertymiä nivusissa. Niistä selvittiin kuitenkin muutamassa päivässä.

Movember-kapteenina antamani lupaus juostusta Maratonista on näin kuitattu.
Kiitos kaikille onnitteluviesteistä ja tsemppauksista.

Päätän Sami Putkisaaren sanoihin :
Ethän halua jäädä yksinkertaiseksi maratoonariksi.