Iijoen Kutsu – Vesa ja Kalle Tampereelta Taivalkoskelle ja takaisin 15.6-17.6.2012

Iijoen Kutsu –

Vesa ja Kalle Tampereelta Taivalkoskelle ja takaisin 15.6-17.6.2012

Kirjoittanut : Vesa Suonsyrjä

Perjantai 15.6 Iijoen Kutsu

Heräsin jo hieman sovittua aikaisemmin jonkinasteisessa horteessa vietetyn yön jälkeen. Kauan odotettu reissu oli vilkkunut mielessä koko illan ja yön ajan.

Olimme sopineet, että haen Kallen neljältä Säästäjänkadun pihasta, mutta lähdin hyvissä ajoin tankkaamaan lainaksi saatua ei-niin-hohdokasta Ford Escortia ja kun kello löi Veikko Hakulisen Oslon MM-kisojen legendaarisen voittoajan 3.33.33 en malttanut odottaa, vaan soitin ABC-Lahdesjärven pihasta, että joko siellä ollaan valmiita lähtöön.

Kauan ei tarvinnut odottaa, sillä Kalle ei ollut nukkunut sitä vähääkään mitä minä ja kello 3.45 musta Ford kaarsi liikkeelle …

Aamuyön tunteina matka kulki kuin siivillä ja taakse jäivät niin tietyön vuoksi keskustan lävitse ajettu Jämsä kuin aamu-untaan nukkuva Jyväskyläkin. Hieman ennen Kuopiota alkoi näkymään hieman liikennettä, mutta rauhalliselle näytti kalakukkojen kaupunki kun sen ohitimme.

Ensimmäinen tavoitteemme oli Siilinjärvi, jossa kävimme aamun ensimmäisellä kahvitauolla hieman yli seitsemän aikaan aamulla. Kun kahvit oli juotu jatkoimme matkaa kohti hieman yli sadan kilometrin päässä odottavaa Nurmeksen kaupunkia.

Nurmeksessa ajelimme puutalokorttelien lävitse ensin apteekille allergialääkettä hakemaan.Apteekissa jo ovella kysyttiin mistä kaukaa vieraannäköinen mies on tänne eksynyt ja ihmetys olikin suurta kun kerroin ajaneemme Tampereelta asti.

Nurmeksessa kävimme katsomassa myös kuuluisaa Bomban-taloa, joka oli lievä pettymys sen paljastuttua vanhan pohjalta uudelleen rakennetuksi niinkin myöhään kuin 1977.

Nurmeksesta matka jatkui kohti Kuhmoa. Noin kymmenen kilometriä ennen Kuhmoa pysähdyimme talvisodan aikaiselle taistelupaikalle Jyrkänkoskelle, jossa oli esillä laajastikin kalustoa kenttätykeistä kranaatinheittimiin sekä entisöityihin juoksuhautoihin ja panssariesteisiin.

Talvisodassa Suomalaiset pysäyttivät Neuvostoliittolaisen 54.divisioonan hyökkäyksen juurikin näillä samoilla alueilla heti sodan alkuvaiheissa 1939 ja alueella tuhottiin Neuvostoliittolaismotteja talvisodan loppuun asti.

Oli sinne asti tuotu Parolan panssarimuseosta lainattu T-26 panssarivaunukin, josta napsaisin kuvankin.

 

Kun maltoimme jatkaa matkaa eteenpäin tuli nopeasti vastaan Kuhmon kaupunki, jossa kävimme ensin torilla, jossa aika oli pysähtynyt jonnekin 1970-luvulle ja kesähelteessä ihmiset seisoivat pitkät housut ja takit päällä tuijottaen meitä kuin taivaalta tipahtaneita ulkoavaruuden olentoja.

 

Pienen etsimisen jälkeen löysimme reitin Kuhmon läpi virtaavalle Pajakkakoskelle, jonka rannalla söimme eväitä kuvankauniissa maisemissa. Pienen kartanlukutuokion jälkeen päätimme ajaa aivan maamme itärajalle Vartiuksen rajanylityspaikalle.

Viimeistään näillä main liikenne alkoi kuivua olemattomiin ja kun Vartiuksesta lähdimme ajamaan seututietä 912 kohti Suomussalmea ei muuta liikennettä käytännössä ollut. Tie oli kohtuullisen kapea, josta osoituksena merkityt kohdat, joissa kohtaamiset olisi voinut suorittaa olettaen, että vastaantulevaa liikennettä olisi ollut. Tiestö oli ainakin näin kesäaikaan ajaessa hyvässä kunnossa kaikilla ajamillamme teillä eikä tämäkään tie tehnyt poikkeusta.

Menomatkan päätavoitteemme eli Raatteen tie ja siellä oleva Raatteen portti tulivat vastaan yllättävänkin nopeasti. Raatteen portin ympäristössä on paljon sodanaikaista kalustoa ja vanhoja taistelupaikkoja, joita kävimme katselemassa ennen siirtymistä museoon, jossa kävimme katsomassa niin perusnäyttelyn kuin multimediaesityksenkin.

Paljon mielenkiintoista nähtävää ja paljon esineistöä nähneinä hyppäsimme takaisin autoon ja ajoimme Raatteen museotietä, jossa kävimme katsomassa niin suomalaisten kuin paikalle kuolleiden venäläistenkin muistoksi pystytettyjä muistomerkkejä.

                   Kuva: Vesa rikkiammutun puun vieressä Raatteenportin lähellä.

                  Kuva : Kalle tela-ajoneuvon vierellä Raatteenportin pihalla.

 

                                 Raatteen tien taistelujen muistomerkkiMuistomerkki sijaitsee Raatteen tien varrella, Likoharjun talon luona. Muistomerkin laatassa on teksti: "Tämä muistomerkki on pystytetty
Raatteen tien vv. 1939-1940 käytyjen kunniakkaiden taistelujen muistoksi ”

Museotieltä lähdimme kohti Suomussalmea, jossa ensin ajoimme vanhaan kirkonkylään. Siellä oli edessä pysäyttävä näky entisestä taajamasta,jossa kaikki liiketoiminta on kuollut ja vanhat rakennukset seisovat harmaina ja pystyynkuolleina.

Vielä 1980-luvulla Ämmänsaarena tunnettu paikka on nykyisin Suomussalmen keskusta ja siellä kävimme kebabilla Heikki Kovalaisen rahoittamassa liikekeskuksessa. Siellä ollessamme poikani soittivat ja paikan nimestä riitti nauramista.

Menomatkan viimeinen sata kilometriä taittui koko matkan oloisesti reippaan oloisesti ja väsymystä ei tuntunut kummankaan jäsenissä.

Jännitys alkoi luonnollisesti nousta näillä viimeisillä kilometreillä, kun pikku hiljaa alkoi tulla vastaan tutumpia paikannimiä. Kun Metsäkylä tuli kohdalle oli selvää, että pian olisimme perillä.

Ja niin aikaisin aamulla alkanut matka johti perille ja ajoimme silmät kirkkaina yli kimmeltelevän Taivalkosken ja ajoin suoraan Jalavan kahvilan eteen. Jalavan kahvilassa joimme nautinnolla kahvit ja päätimme, että kävisimme siellä uudelleen lauantaina.

Varauduimme tuleviin hetkiin käymällä Taivalkosken keskustaan edellisen käyntini jälkeen huomattavasti ehostetussa S-Market Joki-Jussissa, josta lähdimme kohti majapaikkaamme eli Jokijärven lomien vuokramökkiä, joka sijaitsee jokijärven simorannalla vain muutaman kilometrin päässä Kalle Päätalon lapsuuden- ja nuoruudenkodista Kallioniemestä.

Monta kertaa sen 22 kilometrin aikana ihmettelimme, kuinka aikanaan kun tie on ollut huonokuntoinenkin ovat nuori Kalle Päätalo ja monet muut seudun ihmiset kävellet tai pyöräilleet käymään Taivalkosken keskustassa. Katselimme ikkunasta kirjoista tuttuja paikkoja ja pakko se oli myöntää, että kovin osuvasti on Päätalo osannut maisemat sanoiksi muokata.

 

Kuva : Jokijärven lomien pihapiiriä järveltä päin kuvattuna. Mökkimme on kuvan oikeassa reunassa.

Jokijärven lomien pihasta soitimme sovitun mukaisesti alueen isännälle Ville Heiskaselle, joka tulikin pian meitä vastaan ja sanoi meidän saavan valita kahden eri mökin väliltä. Luonnollisesti kaksi miestä tarvii kaksi makuuhuonetta ja kahdeksan hengen parven, joten samalla rahalla valitessa sellaisen valitsimme.

Samassa yhteydessä kysyimme lainaksi venettä ja pelastusliivejä ja ne saimmekin heti hakea. Pienen tuumaustauon jälkeen lastasimme tavarat mökissä sopivaan järjestykseen ja päätimme lähteä soutamaan kohti villinsaarta, jota kutsutaan myös Jokijärven Rivieraksi.

Jokijärvi saa alkunsa nimensä mukaisesti joesta, eli tietenkin Iijoesta ja virtaus on tottumattomalle kohtuullisen voimakasta. Nopeasti opimme kuitenkin auttamaan soutajaa aina perästä päin melomalla.

 

Kuva : Jo kauas järvelle näkyi Villinsaaren pääty, jota kohden oli helppo suunnistaa.

Villinsaari, joka on aikanaan ollut nuorison kohtaamispaikka ja jonka päällä on pidetty isojakin tanssiaisia aikanaan oli kaunis hohtavine hiekkoineen, mutta kooltaan se oli yllättävänkin pieni. Siellä on sopu sijaa antanut kun juhlivaa nuorisoa on aikanaan siellä paljonkin ollut !

Kuva : Kuvan keskellä näkyvä kuoppa on yksi saaressa olevista muinaisista lappalaishaudoista.

 

Kuva: Villinsaaren hiekkaa on viety vuosien varrella paljon mm. muuraushiekaksi.

Villinsaaresta soudimme majapaikkaamme lähes vastapäätä olevaan Kirkkosaareen, johon nousimme niin, että kävimme myös Lyhvisaaressa, josta ei isommin sanottavaa ole. Kirkkosaari on alueellisesti historiallisesti merkittävä paikka, sillä sinne haudattiin kuolleita satojen vuosien ajan. Hautaaminen kiellettiin terveyssyistä vuonna 1928, mutta hautaukset jatkuivat ainakin 1930-luvulla. Saaressa on nähtävissä vanhoja hautapaikkoja ja osa risteistä on koottu katoksen alle suojaan. Saaren päälle on pystytetty muistomerkiksi puinen risti, joka kokoaa ihmisiä hartaustilaisuuksiin muutaman kerran vuodessa. 

 

Paikalliset uskoivat saaressa kummittelevan ja jotain pientä mystisyyttä vanhat puu- ja metalliristit hiljaisessa saaressa luovat edelleen.

                           Kuva: Vanha risti toivottaa tervetulleksi kirkkosaareen

 

      Kuva: Jyhkeä puinen risti kertoo kirkkosaaren historiasta hautapaikkana.

Soudettuamme takaisin majapaikkaamme rantaan päätimme käydä vielä iltakävelyllä

Simosenpolulla, joka johtaa aina Saijan kartanolle ja Kaillioniemeen asti. Pitkospuita ja polkuja seuraten kuljimme aina Kallioniemen läheisyyteen, mutta päätimme jättää käymättä piha-alueella kellon käydessä kuitenkin jo iltaa. Hyttysiä ja mäkäräisiä metsässä oli vähintäänkin tarpeeksi, mutta muualla liikkuessa niistä ei merkittävää harmia ollut.

 

 

Kuva: Vanha niittysauna, jota kävimme ihmettelemässä ja jota saisi vuokrata erikseen kesäaikaan. Huomioi hyttysistä johtuva huppu ja ilme.

Mökille palattuamme katsoimme rehellisesti sanoen pienimmästä televisiosta, jonka olen 2000-luvulla nähnyt EM-jalkapalloa ja kävimme saunassa. Pitkän ja antoisan päivän jälkeen unta ei tarvinnut houkutella.

Lauantai 16.6 Iijoki

Kun hyvin nukkuu ja edessä on mielenkiintoinen päivä ei edes herääminen kellonsoittoon harmita. Aamupalan jälkeen ajoitimme lähtömme niin, että olisimme Kallioniemen pihassa heti sen auetessa kello 10:00.

Näin myös tapahtui ja pääsimme kiertämään alueella omassa rauhassamme ennen kuin päivän mittaan hyvinkin tutuksi tuleva Ranualaisten bussi ajoi pihaan. Ehdimme jututtaa Kallioniemen opasta, jolta kyselimme Päätalon kirjoihin liittyviä asioita sekä ihmisistä, jotka Päätalon perässä ovat laillamme aikanaan alueella kulkeneet.

Isoon joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa ja on joku Kallioniemen pirtin pöydästäkin sahannut pienen palan matkamuistoksi jonakin vuonna. Entisessä navetassa kahvilaa pitäneen naisen kanssa keskusteltuamme saimme tietoomme nykyisen kävijämäärän olevan edelleen 10000 hengen paikkeilla vuodessa, kun Päätalon kulta-aikaan kävijöitä oli parhaimmillaan käsittämätön 30000 henkeä vuodessa.

 

Kuva : Kallioniemen vanha pirtti, jossa Kallen vanhempien kanssa asui enimmillään viisi omaa lasta ja yksi sijoituslapsi.

    Kuva: Kalle Kallioniemen edustalla.

 

Kallioniemen käynnillämme jututimme niin opasta kuin vanhassa navetassa toimivan kahvila/myymälän pitäjää, jotka molemmat olivat paikallisia ja kovia puhumaan, joka tiedonjanoiselle on tietenkin hyvä yhdistelmä.

Kun olimme vielä katsoneet tarkalla silmällä läpi sauna- ja aittarakennukset olimme valmiita jatkamaan matkaa. Päätimme käydä katsomassa pölkinparkkuun MM-kilpailuita, jotka järjestettiin Jokijärven koulun piha-alueella. Nopeasti sanoen pöllinparkkuussa kuoritaan tukkeja. Virallisemmin : ” Pöllinparkkuussa puun kuori tulee poistaa niin, että mustaa parkkia ei saa näkyä, poikkeuksena korot ja piparkakkutyvet. Jos kuorta jää pölliin, kilpailija saa miinuspisteitä. ”

Katsojia ja näytteilleasettajia ja erilaisia kauppiaita paikalla oli runsaasti ja kun kyseessä oli yksi kesän kuumimmista päivistä oli alueella suorastaan kuuma.

 

 

    Kuva: Kuvassa keskellä kilpailija käsissään parkkuurauta.

Kilpailujen parkkipaikkoja oli sijoitettu myös pitkin Hilturannan peltoja, joten kävimme kävellen katsomassa niin Kestilän paikan, josta Kalle Päätalo usein huuteli järven toiselle puolelle kotiinsa hakijoita hakemaan hänet veneellä ja Hiltu-Iikan talon, joka oli viittä vaille lahoamispisteessä.

Vielä ennen poistumista alueelta kävimme Jokijärven koulussa, jossa oli maalausnäyttely.

Koulun alueelta matka jatkui kohti Taivalkoskea, mutta pysähdyimme heti Isonkummun jälkeen katsomaan paikkaa, jossa sotien aikaan oli saksalaisten kenttärata ja sen asema sekä saksalaisten pitämä vankileiri, jossa asui pääosin Puolasta tuotuja vankeja.

 

   Kuva: Isokummun aseman paikalla oleva opastetaulu

 

Kuva: Sodan lähestyessä loppuaan Saksalaiset räjäyttivät veturihallit

Kenttäradalta jatkoimme Taivalkoskelle, jossa menimme Jalavan kahvilaan pullakahveille ja tutustumaan kaupan tuotevalikoimaan. Kaupalla on mittava historia aina vuodesta 1883 ja Päätalon kirjoissakin se on mainittu usein.

 

Kuva: Jalavan kauppa sisäpihan puolelta kuvattuna.

Kahvien juonnin jälkeen katselimme kaupan valikoimia, joissa oli monenlaista vanhan ajan tavaraa ja uudempaa kalastustuotetta, joista yhteen Kalle jäi kiinni useammaksi minuutiksi.

Jalavalta ajoimme Kaakkurinvaaralle, jossa sijaitsee Taivalkosken hautausmaa. Paikka on poikkeuksellinen siinä mielessä, että paikallisia sukuja on suhteessa meille telään huomattavasti vähemmän ja se näkyy siinä, että hautausmaalla toistuu samoja nimiä joita vilisee Päätalon tuotannossa. Onpa hautausmaan portilla jopa pienet kartat, joiden avulla voi etsiä Päätalon kirjoista tuttujen ihmisten hautoja.

Kauniilla hiekkaharjulla olevalta hautausmaalta palasimme lähellä Jalavan kauppakartanoa olevalle Taivalkosken kirkolle, jonka vieressä olevalla sankarihautausmaalla vierailimme.

Kuva: Vartiosotilas-patsas vahtii 175 sankarivainajan unta Taivalkosken sankarihautausmaalla.

   

 

Kirkolta kävelimme kauniissa ja lämpimässä ilmassa katsomaan koskea, jolta koko kunta on saanut nimensä.

 

    Kuva: Taivalkoski virtaa läpi kunnan keskustan.

Pitkä päivä alkoi tuntua tässä vaiheessa näläntunteena ja suuntasimmekin linja-autoasemalle, jossa Kebab-Pizzeria Finlandiassa söimme aivan kelvolliset ateriat. Ruuasta uutta voimaa saaneina päätimme ajaa vielä käymään Asutusalueen koululle, jossa Päätalo asui toimiessaan kunnan rakennusmestarina 1951-52.

 

Nykyisin koulu on myyty yksityisomistukseen ja on parhaat päivänsä nähnyt. Aiemmin tarinassa mainittu Ranualaisten bussi näkyi täältäkin poistuessa.

Koululta on vain 5,5 kilometriä takaisin Taivalkosken keskustaan, jossa kävimme vielä täydentämässä eväsvarastojamme ja katsomassa Päätalon kirjoista tuttua ”Lehon-Porvarin kauppakartanoa”, joka on toiminut aina 1970-luvulle kauppana, mutta on nyt tyhjillään.

 

Kuva : Vanhan kauppakartanon nykytila ei hurraahuutoihin innostanut.

Kuvan vasemman reunan kohdalta jatkuu tie kohti Jokijärveä. Kuvan ottamisen jälkeen siitä ajoi tuttu Ranualaisten bussi.

Kävimme myös Taivalvaaran huipulla katsomassa sieltä aukeavia maisemia. Paikalla on frisbeegolf-rata, jossa lienee Suomen suurimmat korkeuserot.

 

Kello kulki armotonta kulkuaan ja päätimme lähteä takaisin majapaikkaamme. Matkalla pysähdyimme vielä Isokummussa, jossa asui aikanaan Kalle Päätalon setä.

 

Kuva: Kuvassa oikealla Kummun Patruunan-talo. Kuvan keskellä on Kummun-Kallen navetta ei siis Saksalaisten vanha parakki. Päätalon veli Manne puukotettiin hengiltä tältä paikalta noin 300 metriä Taivalkoskelle päin 2.9.1947

Kun vaiherikkaan päivän jälkeen palasimme Jokijärven lomien pihaan oli ilta edelleen mitä kaunein. Edellisenä päivänä hivenen väsyneen oloisena esiintynyt Ville oli huomattavasti pirteämpi ja kun näimme hänen poikansa kanssa siirtämässä laituria paikoilleen aivan mökkimme vieressä päätimme mennä apuun.

Sitten kun laituri oli paikoillaan tuli puhetta tervattujen veneiden siirrosta samalal kerralla. Veneet piti siirtää järven rantaan rinteestä ja ne painoivat vähintään riittävästi. Huusimme läheiseltä mökiltä muutaman apumiehen ja tervatut veneet alkoivat liikkua.

Sen jälkeen kun olimme saaneet veneet rantaan huomasimme, että kaikkien kantajien kädet olivat aivan mustat tervasta. Vanha savotoiden kävijä Ville Heiskanen kertoi aikanaan käsiä putsatun hiekassa hieromalla ja tätä lähdimme joukolla kokeilemaan.

Tulos oli lähinnä henkinen, joten lähdimme Villen pojan kanssa hakemaan lakkabensiiniä, jota meillä päin kutsutaan tärpätiksi. Kun kädet olivat puhtaat autoimme vielä kokoamaan suurikokoisen trampoliinin.

Muistin aiemmalta matkaltani tänne Ville Heiskasen pitäneen savottamuseota ja kysyinkin jos hän ehtisi esitellä meille esineistöään. 

Ville innostui ja keräsi muistakin mökeistä ihmisiä tutustumaan museoonsa. Saimme kysellä ja innostuipa hän kertomaan tarinoitakin. Yhdessä tarinassa hän kertoi oman veneensä ”Ukko-Majavan” kasteesta, jossa patenttikorkkisella pullolla oli suuri osuus.

Savottamuseon jälkeen kävimme katsomassa omistajan hivenen omalaatuisia jatkuvasti puhuneen pojan moottorisahakokoelmaa, jossa oli iso määrä erilaisia moottorisahoja, joista suurimmat olivat 1950-luvun alkupuolelta.

Vetäydyimme omaan rauhaamme ja kävimme saunassa, jonka jälkeen oli vuorossa iso hetki kun kävimme uimassa jokijärvessä. Saunomisen jälkeen katselimme EM-jalkapalloa, jonka päättymisen jälkeen kävimme vielä iltakävelyllä tällä kertaa kävellen Simosentien aivan päähän asti.

Sunnuntai 17.6 – Näkemiin Iijoki

Kuten aina kaikki hyvä päättyy aikanaan ja meilläkin oli edessä paluu arkeen. Jo ennen kahdeksaa istuimme autossa ja lähdimme palaamaan kohti Tamperetta.

 

   Kuva: Sunnuntai-aamuna kuvaa vielä aivan paluumatkan alkupuolelta.

  

Taivalkoskelta ajoimme ensin yhtä kyytiä aina Oulun ohitse pysähtyen Siikakoskelle, jossa pidimme lyhyen kahvitauon. Seuraavaksi pysähdyimme Raahessa, jossa kävimme katsomassa Rautaruukin valtaisaa tehdasaluetta, jonne harmiksemme ei päässyt kuin kauempaa katsomaan.

Raahen jälkeen ajoimme ohi Pyhäjoen, jonne Fennovoima on rakentamassa uutta ydinvoimalaa tulevaisuudessa. Hiljaisen kylän latojen seinissä roikkuvat ”LISÄÄ YDINJÄTTEITÄ LAPSILLEMME” tekivät selväksi osan paikallisista kannan.

Ajoittain kovaksikin yltynyt sade väsytti ajaessa ja päätimme taas pysähtyä. Tällä kertaa kävimme kävelemässä Kalajoen kuuluisilla hiekkasärkillä, joiden loistokkuus ei sadesäässä näyttänyt alla olevaa kuvaa kummemmalta.

 

Kuva: Kalajoen hiekkasärkät sateisena sunnuntaiaamuna.

Kalajoelta jatkoimme Kokkolaan, jonka ohitimme pysähtymättä. Kokkolasta jatkoimme ajoittain kauniin näköistä reittiä, joka kulkee Larsmon saarien kautta kohti Pietarsaarea. Sieltä jatkoimme matkaa kohti Vaasaa, kun keskellä ei mitään tulimme Von Döbelnin muistomerkille paikassa, jossa Suomen Sodan aikaan vuonna 1808 oli käyty Juuttaan taistelu. Nykyisin paikka kuuluu Nykarlebyhyn.

Kuva: Juuttaan taistelujen muistomerkki.

”G.C. von Döbelnin monumentti pystytettiin kenraalimajuuri Georg Carl von Döbelnin muistoksi. Hän johti Juuttaan taistelua 13.9.1808 kun venäläisten sotajoukko torjuttiin. ”

Reilun seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Vaasaan, jossa laitoimme auton parkkiin ja kävelimme merenrantaan, josssa kävimme oluella ja katsomassa merta.

Auto oli pysäköitynä lähelle Vaasan hovioikeuden mahtavaa rakennusta, josta kuva alla :

 

               Kuva: Kalle lähestymässä Vaasan hovioikeuden komeaa rakennusta.

Vaasasta löysimme myös mukavan ruokapaikan, jossa kävimme syömässä. Pienen kävelyretken aikana melkein hukkasimme jo autommekin, kun oudossa paikassa eri korttelit näyttivät suhteellisen samanlaisille.

Matka kohti kotia pääsi kuitenkin jatkumaan ja matka alkoi käymään koko ajan vähemmäksi. Kun lähestyimme Jalasjärveä näimme kauempana tiestä korkealla olevan näkötornin, jonne päätimme vielä lähteä katsomaan lakeuksia.

 

Korkeasta tornista näkymät olivat komeat, mutta ylös asti kiipesi vain Kalle.

 

Kuva: Jalasjärven lakeuksia näkötornista kuvattuna.

Lievää matkaväsymystä potien pysähdyimme vielä Ikaalisissa kahville ennen kuin rakas kotikaupunkimme Tampere asettui silmiemme eteen.

Mahtava matka tuli päätökseensä kun jätin Kallen kotinsa pihaan ja ajoin omaan kotiini.