Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joka leikkiin lähtee...

 Se leikin kestäköön. Matkalla Maratonille.

Elettiin mararskuun alkua ja meillä oli käynnissä suora #Ilveslive. Ajatus lähti suurin piirtein näillä main, kun Kirsi Teiskonlahti lupasi Movember-keräykseen 10€ jokaisesta Ilveksen kolmen pisteen voitosta marraskuun aikana. Suoran lähetyksen ensikertalaisena sorruin hätäilyyn ja halusin myös luvata jotain ja kun ei muuta mieleen tullut, niin lupasin että jos Ilves on kampanjassa ykkönen liigaseurojen välillä tulen juoksemaan tulevana kesänä Maratonin.

Kiitos hyvästä työstä. Movember-kapteenit Vesa Suonsyrjä ja Kai Kantola kättelevät ja Suomen Syöpäsäätiön puheenjohtaja Sakari Karjalainen antaa taustalla aplodit. Kuva:Pekka Suojanen
Niin siinä kuitenkin kävi, että onnistunut kampanjointi ja hienot ihmiset Ilves-perheessä,jotka halusivat lahjoittaa hyvän asian puolesta saivat aikaan sen, että voitto oli lopulta täysin selkeä.

Ilves.comin uutinen on sinällänsä virheellinen, että lopullinen summa nousi vielä ja se oli lopulta 3132€
Sami Raiskion hienot kuvat jutusssa muistuttavat, että miksi ensi vuonna kannattaa lähteä viiksienkasvatukseen mukaan niidenkin, jotka eivät olleet tänä vuonna mukana.

Niin kuin Tommi Välimaa sen sanoi : "Viiksekäs mies on komea".

Marraskuuta seurasi joulukuu ja sen verran olen urheillut elämässäni, että omissa ajatuksissani Maraton on kuntourheilijan kuningasmatka. Se tarkoittaa sitä, että raaka työ kohti Maratonia on alkanut.

Lukonmäki-ultimaattinen haaste. Busseille talvella haastava, juoksijalle hapottava.
Kun päätös oli tehty sain puhelun vanhalta pelikaveriltani Jani "Oide" Ojalalta. Yksin ei tarvitsisi matkaan lähteä, mutta se edellyttäisi sitä että arvontaa ei harrastettaisi vaan homma tehtäisiin täysillä ja ilmoittautuminen tehtäisiin jo vuoden 2013 puolella.

Lenkkikaveri on erittäin arvokas lisä ja kun ensimmäistä kertaa Fc Melodyn paitaa samaan aikaan kantaneet juoksijat tapasivat lenkin merkeissä oli haaste alueen suurin - Lukonmäki. Yllä olevasta kuvasta saa kalpean aavistuksen siitä millainen mäki on kyseessä. Vieressä on kuitenkin Hervannan laskettelurinne, joka antaa kuvaa mäen vaativuudesta.


15 minuuttia lämmittelyjuoksua Lukonmäen luokse ja kolme kertaa mäki ylös ja alas. Kolmannella kerralla tunne jaloissa on jo aika kireä, lähden mukaan jos joku haluaa seuraa!

Tuota ensimmäistä lenkkiä on seurannut useampi lenkki jokaisella viikolla ja joulukuun ensimmäisellä viikolla löimme lukkoon tavoitteen:

Paavo Nurmi Marathon juostaan 28.6.2014!

Kiitos jokaiselle Movember-lahjoittajalle, joka muisti jo kannustusviesteillä. Kiitos Kai-Pekka Heinoselle, joka mainitsi asian jäähallissa Ilves-Saipa ottelun kuulutuksessaan ja kiitos Jani Ojalalle lenkkiseurasta.

Blogini tulee seuraamaan edistystä ja viimeistään juoksun jälkeen selviää onnistuinko kovimmassa haasteessa, johon olen itseni laittanut.