Työvuorosta teho-osastolle ja metallisydämellä kotiin - yhden sydänleikkauksen tarina

 

15.4.2024 Minulla piti olla pitkä työvuoro psykiatrian vastaanotto-osastolla, mutta olin edellisenä päivänä kesken työpäivän soittanut työterveyteen ja nyt minulle tehtiin avosydänleikkaus, jossa aorttaläppäni vaihdettiin titaaniseksi. Tässä blogissa pyrin parhaani mukaan avaamaan tapahtunutta ja tunteitani ennen ja jälkeen leikkauksen sekä toipumisjaksoani, joka on tätä kirjoittaessa kestänyt aika tarkkaan kymmenen viikkoa.

Metal heart -- metal heart
Unplugged they're dying
Metal heart -- metal heart
Unplugged they die

(Accept- Metal Heart)

Kirjoittaja teholta osastolle siirron jälkeen

Elin perustervettä elämää kolmivuorotyöläisenä ja olin syksyllä 2023 pelannut 45-vuotiaiden jalkapallon SM-kilpailuissa. En ole varma, koska läppävuoto on aiheuttanut sydämen vajaatoiminnan mutta jo loppuvuodesta 2023 olin poikkeuksellisen pitkässä flunssassa, joka päätti hyvään vauhtiin päässeen kuntosaliharrastuksen koska oloni pysyi väsyneenä pitkään. Alkuvuodesta 2024 luin artikkelin, jossa kerrottiin Astma-oireiden aiheuttavan vastaavia oireita ja kävin lääkärissä.

Sain käyttööni avaavan astma-lääkkeen Ventolinen, jota käytin aina maaliskuulle saakka ilman suurempaa apua. Aloin tuntea hengästyväni koko ajan helpommin ja olinkin uudelleen yhteydessä työterveyteen 8.4 , jolloin Kantaan on kirjattu näin"Viime aikaisia PEF-mittauksia ei ole tehnyt, mutta oireena on rasitusastman oireita sekä ajoittaisesti siitepöly/katupöly astmaa. Nyt on viime syksystä asti oireet lisääntyneet. Vaikeutta hengittää pahimmillaan siis, hengitys vinkuu.". Aloin tässä vaiheessa käyttämään hoitavaa astma-lääkettä Flixotidea.

Vointini heikkeni lopulta niin paljon, että sunnuntaina 14.4 olin jo päättänyt mennä seuraavana päivänä lääkäriin. Menin kuitenkin aamuvuoroon ja muistan joutuneeni työmatkalla ottamaan välillä hengitystaukoja. Muistaakseni juuri kyseisenä päivänä kävin vielä henkilöhälytyksessä pitämässä kiinnipidossa aggressiivista potilasta ennen kuin kollegani ohjasivat minut soittamaan heti työterveyteen raskaan hengityksen ja samassa yhteydessä tehtyjen mittausten (verenpaine,syke, happisaturaatio) tulosten pohjalta. Suomalainen mies on loppuun saakka jääräpäisen huono menemään lääkäriin ja kiitänkin sydämeni pohjasta kollegoitani, jotka eivät jättäneet vaihtoehdoksi asian pitkittämistä.

Korostan tässä vaiheessa, että kukaan ei osannut arvata mikä minua vaivaa. Työterveydestä lääkäri arvioi chatissa mahdolliseksi keuhkoemboliaa (keuhkoveritulppa) ja se kuulosti ihan mahdolliselle. Kävelin vaatteidenvaihdon kautta Acutaan ihan hyväntuulisena ajatellen selviäväni kohtuullisen pienillä toimenpiteillä ja samalla uskoin pitkään jatkuneen huonon kuntoni parantuvan.

Acutassa uutispommi räjähtää

Ilme vakavoitunut kun totuus paljastui

Acutassa kävin tavalliseen tapaan hoidon arvioinnissa, josta lyhyen odotusaulassa istumisen jälkeen siirryin yhteen Acutan hoitohuoneista, jossa nopeasti alettiin verikokeiden ja tutkimusten sarja. Kanta tekstistä poimittuna "Todettu sydämen vajaatoiminta ja dekompensaatio (tila jossa häiriötekijät ovat niin voimakkaita, että elimistön korjausmekanismit eivät riitä ylläpitämään normaalia tasapainotilaa), EF (40)-50% (Sydämen ultraäänitutkimuksessa mitattu ejektiofraktio (EF) kertoo, kuinka suuren prosenttiosuuden sydämen vasemman kammion sisällä olevasta verimäärästä yksi sydämen lyönti puskee kerrallaan eteenpäin), ei paikallisia liikehäiriöitä, vaikea-asteinen aorttaläpänvuoto. Lievän perikardiumnesteilyn (=sydänpussin keräämän nesteen) vuoksi aortan dissekaatio (repeämä) poissuljettu TT:llä (tietokonetomografia)."

Jos tuota päivää ja iltaa Acutassa avaa tarkemmin, niin minulta kiellettiin heti omatoiminen liikkuminen ja ajoittain minut käytiin hakemassa tutkimuksiin, joissa kävin siis makaamassa tuubissa (TT-kuvaus) ja keuhkokuvissa. Ensimmäiset viitteet tulevasta sain, kun sydäntäni kävi vuorollaan kuuntelemassa kolme eri lääkäriä, joista viimeinen mumisi minun olevan hyvä esimerkkitapaus sydämen sivuäänestä. Kuulin myös siirtyväni sydänsairaalaan heti kun sieltä vapautuisi paikka.

Acutassa korostui myös maailman pienuus ja yllätyksellisyys, kun sänkyjä erottavista verhoista huolimatta kuulin tutun äänen ja tajusimme varmaan samoja aikoja olevani ystäväni kanssa vastakkaisissa sängyissä. On sanomattakin selvää, että tällaisesta on keskellä jännitystä ja epätietoisuutta valtava henkinen apu. Useamman tunnin ajan juttelimme ihan muistakin kuulumisista ja olemme tukeneet toisiamme tämän jälkeenkin.

Siirryin sydänsairaalaan osastolle kaksi, josta yllä oleva kuvakin on siirryttyäni sinne sängyssä työnnettynä. Aina välillä tuntui kuin unelle, että olin vielä joitain tunteja sitten ollut vielä töissä. Jossain vaiheessa päivää kävin myös nielemässä letkun, jota toimenpidettä olin pelännyt vuosia. Rehellisyyden nimissä se ei ole mitään miellyttävää, mutta ei myöskään hetken epämiellyttävää tunnetta kummempaa.

Kaksi kardiologia kävi tapaamassa minua illalla ja kertoivat kuvaruudulta näyttäen tilanteen vakavuuden. En maallikkona ymmärtänyt noista värikkäistä esityksistä paljoakaan, mutta kuulin että ainoa vaihtoehto olisi avoleikkaus ja se tehtäisiin mahdollisimman pian. Avoleikkaus kuulosti korvaan vakavalle, mutta samalla hetkellä tajusin jo että se on välttämätön toimenpide. Illalla aloitettiin nesteenpoistolääkityksenä Furesis, koska läppävuodon vuoksi keuhkoihini oli vuotanut vettä ja verta. 

Saamiini uutisiin nähden olin yllättävän rauhallinen ja nukuin lähes ilman ongelmia. Tosin jouduin käymään wc:ssä toistuvasti ja laihduin 2,9 kiloa yön aikana nesteenpoistolääkityksen johdosta. 

15.4 Leikkauspäivä  

Herätys kello seitsemän ja odottamaan leikkausta. Tunnit eivät tässä vaiheessa kulkeneet enää nopeasti vaan hitaasti. Rutiinienmukaisesti hampaat kuvattiin tulehdusten varalla, kahden aikaan epätietoisuuden jatkuessa sain ravinnetipan koska leikkauksen varalta olin edelleen syömättä. Verikokeita otettiin siihen tahtiin, että kyllästyin kysymään edes syytä. Jälkikäteen olen katsonut, että leikkaukseen varattiin verta ja varmistettiin esimerkiksi veriryhmä.

Jossain vaiheessa myös leikkaava lääkäri kävi kertomassa leikkauksen riskit ja tarkoituksen. Avosydänleikkaus sisältää aina omat riskinsä ja niitä tehdään noin sata vuodessa (muistikuva) TAYS:n puolella. Laskennallinen mahdollisuus kuolemalle leikkauksessa on kahden prosentin luokkaa. Suurimpina riskeinä on käsittääkseni kalkkeuman kulkeutuminen aivoihin sekä aorttaläpän läheisyys hermoratoihin.

Kello läheni viittä, kun minut tultiin ilman ennakkovaroitusta hakemaan sepelvaltimokuvaukseen.

Kiristysside ranteessa, vain hetkiä ennen leikkaukseen lähtöä otettu kuva

Kannassa kuvataan lakonisesti, että sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa ei todettu sepelvaltimotautia. Odotetussa operaatiossa tutkittiin siis sepelvaltimoiden kalkkeumaa, joka löytyessään lisäisi operaatioon näiden ohituksen pallolaajennuksina. Ranteeseen saadaan kamerat niinkin karusti kuin avaamalla ranteiden valtimot. Kuvauksen päätyttyä sain tiedon sepelvaltimoiden olevan puhtaat ja hoitaja kertoi kirurgin näyttäneen peukkua. Tämä ennakoi, että leikkaus saattaisi kuitenkin olla edessä vielä samana päivänä. Ranteeseen laitettiin tasaisesti avattava paineside, joka esti verenvuodon ranteesta.

Paineside paikoillaan

Minut saatettiin takaisin omaan huoneeseeni, jossa ehdin olla vain hetken. Ensimmäinen tulija oli osaston henkilökuntaa, joka kertoi leikkauksen olevan tänään ja pyysi keräämään tavarani yhteen pussiin. Ehdin päivittää facebookkiin "Tunnin päästä edessä sydämen avoleikkaus. Pariin päivään puhelin ei ole auki". Saatteeksi laitoin lyhyen kuvauksen siitä mitä oli edessä. Soitin nopeasti vaimolleni ja suljin puhelimeni. 

Olin ehtinyt saamaan tavarani kassiin, kun leikkaussalista tuli hoitaja kertomaan että kohta mennään. Jännittämään ehdin alun toista minuuttia, kunnes vaihdettiin leikkausvaatteet ja minut kuljetettiin kohti anestesiaa. Niin vakavaa paikkaa ei helpolla löydy, että huumorintajuni kuolisi ja kun anestesiahoitaja kehui Ilves-tatuointiani en voinut olla toteamatta että toivottavasti kirurgi ei kannata naapuria. Viimeiset hetket ennen tajunnan katkeamista menivät siis hymyillen anestesian vaikuttaessa kuin "nuijalla iskien".

Yhtä onnekkaita eivät olleet vaimoni, perheeni, ystäväni ja muut jotka tiesivät minun olevan leikkauksessa. Olen kuullut koskettavia tarinoita siitä kuinka olen ollut ajatuksissa epätietoisuuden vallitessa. Olen etuoikeutettu tuntiessani näin mahtavia ihmisiä. Erityisesti oman vaimon jaksaminen tämän kaiken keskellä on ollut ihailtavaa.

Itse leikkauksesta kerron sen mitä olen kuullut ja mitä ilmenee asiakirjoista. Leikkauspöydällä makasin ilmeisesti kädet levitettyinä, kanyyleita useammassa paikassa. Rintalasta avattiin reilun 20cm matkalta sahaamalla, avattu rintalasta avattiin levittimellä ja sydänpussi tyhjennettiin veren kiertäessä keuhko/sydänkoneen kautta. Aorttaläppäni, josta ei löytynyt edes patologin toimesta selittävää syytä vaihdettiin titaaniseen Regent 27mm läppään (kuvassa). Usein olen kuullut kysyttävän, että mikä tilanteen on aiheuttanut mutta mitään selittävää syytä ei ole olemassa.

Kun yksin oot, eikä toivoa näy.

Oot voimaton ja raskaaks taakka käy.

Et luovuttaa saa, sillä rinnassasi hakkaa, sydän metallinen.

(Teräsbetoni - Metallisydän).

Leikkaus kesti kokonaisuudessaan kuusi ja puoli tuntia. Kiitoksen leikkauksesta jakavat kirurgit Ala-Seppälä/Khan sekä Uimonen. Kiitän teitä sydämeni pohjasta jos tämä teksti teidät tavoittaa.  Leikkauksen aikana tehtiin sellaiset huomiot, että vajaatoiminnan levittyä munuaisiin ja maksaan oli NYHA-luokitus, joka kuvaa sairauden vaikeusastetta noussut tasoon 4/4 ja tätä kautta leikkaus toteutettiin kiireellisenä. Leikkauksen laskennallinen kuoleman todennäköisyys (Euroscore) oli 2,7%.

Leikkauksen seurauksena sain täysvarustuksen letkuja ja komeat arvet. Ja tietenkin tärkeimpänä hyvin toimivan sydämen, jonka käymisestä pystyy kuulemaan paljaalla korvalla metallisen tikityksen.  

Teho-osastolla 15.4-16.4

Tässä maailmassa ainakin hetkittäin

Alkaa kertomuksen psykedeelisin jakso. Olin jossain unen ja todellisuuden välitilassa ja muistan luulleeni joutuneeni toiseen leikkaukseen, kun naislääkäri kävi kertomassa ensin kuinka leikkaus oli onnistunut ja kun heräsin seuraavan kerran näytti kello täsmälleen samaa ja nyt oli asiaa selittämässä mieslääkäri. Ilmeisesti olin nukkunut 12 tuntia putkeen. Vajaatoiminnat olivat korjaantuneet nopeasti ja leikkaus oli sujunut muuten suunnitellusti, mutta kirurgi oli vaihtunut kesken leikkauksen kirurgian tilanteen vuoksi, joka selitti sekaannukseni. Olin siis kuvitellut joutuneeni uuteen leikkaukseen. Puhelusta kotiin tai vierailuista en muista käytännössä mitään. Kipuja ei vielä tuntunut ja olin yksiselitteisesti onnellinen herättyäni elossa.

Teho-osastolta jäi mieleen myös yksi hoitaja, joka sukunimen perusteella tajusi kysyä ja pian tajusimme tämän olleen edesmenneen setäni ystävä ja lisäksi meillä on yhteinen kollega. Piinaava jano tuli jossain vaiheessa mukaan kuvaan ja sain pitkään vettä ainoastaan ruutalla suuhun laitettuna. Tämä jo puolitutuksi tullut hoitaja toi minulle jääpaloja helpottamaan janontunnetta.

Hoito teho-osastolla oli todella intensiivistä ja ammattitaitoista. Sinnekin valtavat kiitokset ja jaksamista arvokkaassa työssänne jos teksti sieltä jonkun tavoittaa.

Sydänosasto 3, TAYS sydänsairaala 16-20.4

Dreenit on juuri poistettu

Sairaalaelämä alkoi normalisoitumaan, kun siirryin sydänsairaalassa tavalliselle osastolle. Näin jälkikäteen tuntuu epäuskoiselle, että tuo ajanjakso olisi ollut näin lyhyt. Kivut olivat kovia ja uutena oireena tuli jatkuva hikoilu, joka oli niin runsasta että lakanoita vaihdettiin jatkuvasti. Öisin nukuin maksimissaan  muutaman tunnin kerrallaan ja sen jälkeen vaati kipulääkettä että sain uudelleen unta. Toki muistan nukkuneeni kaikkien vähänkin energiaa vieneiden asioiden jälkeen. Erityisesti ylävartalo oli jäykkä ja kivulias leikkauksen jäljiltä pitkään.

Ratkaisevan tärkeää itselleni oli saada omaa ikäluokkaani oleva huonekaveri, jonka kanssa olimme toistemme tukena tunti tunnilta avoimesti puhuen alusta lähtien. Minut oli leikattu päivää aikaisemmin, joten osasimme siitä ennakoida mitä tapahtuisi seuraavaksi. Iso askel oli dreeniletkujen (neljä) poistaminen. Nämä sormenvahvuiset letkut oli jätetty leikkauksessa poistamaan nestettä. Niiden poistaminen oli juuri niin epämiellyttävää kuin voi miettiä. Ne olivat mitaltaan useita kymmeniä senttejä ja ne poistettiin yhdellä vetoliikkeellä. Muistoksi näistä jäi neljä arpea navan yläpuolelle.

Osastolla aloin askel kerrallaan liikkumaan wc-tiloihin ja kävin suihkussa ensin autettuna ja myöhemmin omatoimisesti. Vierailijoiden käydessä kävelin käytävillä kuin vanha pappa rollaattoriini nojautuen. Arki pyöri näytteidenottojen, punnitusten, pulloon puhalteluiden ja venyttelyiden parissa, joita huonekaverin kanssa nauroimme kun liikkuvuus oli samaa luokkaa kuin Paavilla. Viimeisenä yhteisenä päivänä saimme puhuttua käynnin suuressa maailmassa ja kävimme monen sadan metrin päässä kahvilla TAYS:n aulan R-kioskilla.

Olemme entisen huonekaverini kanssa edelleen jatkuvassa yhteydessä ja tarkoitus on tavatakin kun se aikatauluihin saadaan osumaan. Olet upea ihminen, kiitos. Samoin kiitos henkilökunnalle ja lääkäreille hyvästä hoidosta jos teksti teidät tavoittaa.

20-23.4 Hatanpään sairaala, sydänosasto 5B

Jo Hatanpäällä kunto oli hyvässä nosteessa

Vielä oli edessä yksi osastojakso, johon siirryin aavistuksen vastahankaisesti aiempien huonojen muistojeni Hatanpään sairaalasta vuoksi. Maa oli edelleen jäässä ja kun minua siirrettiin ambulanssilla tärisivät baarit jatkuvasti teiden polanteiden vuoksi. 

Hatanpäällä alkoi koti-ikävä vaivata koko ajan enemmän olon kohentuessa. Aloin ajattelemaan pärjääväni jo kotona. Kävelin siellä paljon ympäri osastoa omatoimisuuden lisääntyessä päivittäin. Sain myös luvan käydä alakerran kahviolla käveltyäni kolme kerrosta rappusia fysioterapeutin kanssa. Päivien edetessä aloin olemaan tylsistynyt ja turhautunut sairaalahoidon yhä jatkuessa.

Hatanpäällä verenpainelääkitykseni laitettiin kuntoon ja verikokeilla selvitettiin verenpainetautini hoitoresistenttisyyttä tekemällä farmakogeneettinen paneli. Alkuun minua hirvitti lisääntyneiden lääkkeiden määrä, mutta nyt kun verenpainetasoni ja sykkeeni ovat olleet pitkään tasaiset ja erinomaisella tasolla olen erittäin tyytyväinen sinnikkään lääkärin toimintaan.

En ole varma missä vaiheessa sairaalajaksoja kohtasin eteisvärinää, mutta taisi olla niin että hoitaja huomasi sen nukkuessani sydänsairaalassa ja Hatanpäällä näin ja tunsin sen itsekin. Rytmi saatiin kuitenkin nopeasti tasaantumaan sinusrytmiin eikä tätä ole sen jälkeen tapahtunut. Oletettavasti se liittyi siis leikkaukseen.

Hatanpäällä huonekaverina minulla oli iäkkäämpi mies, joka teki taidetta kuntoilun välttämisestä. Välillä juttelimme lähinnä ruokailuiden yhteydessä, josta jäi mieleeni tämän mielilause "en tykkää roilerista enkä sitä kotona syö". Ei lien vaikeaa arvata mikä oli siellä yleisin ruoka-aine. Sairaalajakson aikana painoni tippui Kantakirjauksen mukaan 91,6kg - 82kg.

Loppusanat (tilanne 24.6)

Kotona olin alkuun joitain viikkoja hyvin kivulias. Henkisesti koin itselleni epätyypillistä arvottomuuden tunnetta ja koin olevani lähinnä taakaksi kaikille. Käytännössä nukuin päivittäin pitkiä päiväunia ja yöt hikoilin ja nukuin pätkittäin. Usein istuin sohvalla odottamassa särkylääkkeen vaikutusta keskellä yötä. Olin tuskastunut oltuani kotona noin kaksi viikkoa kipujen hallitessa arkea ja soitin sairaalaan, mutta sain vastaukseksi että pitää pärjätä tällä kolmen tavallisen panadolin annoksella tai hakeutua päivystykseen jos kipu kävisi liian kovaksi.

Vointi koheni kuitenkin viikoittain ja vaimoni ja vertaistukeni avulla aloin voimaan paremmin myös henkisesti. Pitkä sairasloma alkoi tuntua mahdollisuudelle ja aloin lisäämään liikuntaa sekä lukemista. Noin kuuden viikon ajan olenkin nyt liikkunut jopa kuusi kertaa viikossa ja nyt alkanut käsipainoilla vahvistamaan käsien käyttämättömiä lihaksia. Mieliala on ollut nyt erinomainen ja kesän kalenteri on täynnä mielekästä tekemistä.

Sairaalasta kotiutumisen jälkeen minua on ihmetyttänyt lähinnä eri hyvinvointialueiden potilaiden eriarvoisuus. Ystäväni kontrollikäynnit ja kotiin tuotu apu on ollut runsasta kun täällä Pirkanmaalla olen koko kuntoutumisjaksollani käynyt kerran sairaanhoitajan vastaanotolla ja kertaalleen puhunut kuntoutussuunnittelijan kanssa. Kummallakaan ei ole ollut mitään uutta kerrottavaa, vaan olemme todenneet olevani tiedolliseesti ja kunnon puolesta hyvässä aikataulussa. 

Palaan töihin elokuun alusta ja kesän tavoite ovat taas 45-vuotiaiden SM-kilpailut syyskuussa. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa <3 Haluan kiittää tekstin päätteeksi vielä kaikkia teitä, jotka olette laittaneet viestiä, soittaneet, vierailleet tai olleet muuten kannustamassa kuntoutumisen aikana.